tiistai, 7. elokuuta 2007

Kuvien käyttäminen blogissa

Monta kuukautta sitten Desthea ehdotti, että kirjoittaisin kuvien tekijänoikeuksista. Mihin minä vastasin, että en halua kirjoittaa aiheesta josta en oikeasti tiedä mitään. Minulla kun on tekijänoikeuslaista vain sellainen kutina, että loppupeleissä omassa blogissaan ei saisi käyttää muita kuin itse ottamiansa/tekemiänsä kuvia. Omien kuvien käyttäminen on hienoa, mutta joskus haluamaansa kuvaa ei yksinkertaisesti saa itse näpsäistyä. Ja entä ne, joilla ei edes ole digikameraa? Netti on kyllä pullollaan gallerioita, joista melko inhimilliseen hintaan voi ostaa itselleen kuvia, mutta koska harvemmalle meistä maksetaan palkkaa bloggaamisesta, harvempi meistä on valmis siitä itse maksamaankaan. (Netti on tosin pullollaan myös gallerioita, joiden kuvia saa käyttää ilmaiseksi, mutta niistäkään harvoin löytää haluamaansa.)

Pitääkö siis alistua kuvattomaan blogiin?

Itse noudatan muualta otettujen kuvien kanssa seuraavaa maalaislogiikkaa:

1. Kuvan käyttäminen ei
a) vie tuloja joltakin muulta
b) tuo tuloja minulle.

2. Kuva ei ole suoralinkitetty eikä siten varasta kaistaa joltakin muulta.

3. Kuva ei ole kenenkään yksityishenkilön omistuksessa eikä kenenkään yksityishenkilön tekemä taideteos tai muu vastaava. Mikäli kuva on yksityishenkilön, sen käyttöön on pyydetty lupa.

4. Kuvan lähde on mainittu aina silloin kun sen pystyy selkeästi osoittaamaan.

5. Kuvien ottamista ei ole erikseen kielletty. (Joillakin nettisivuilla, kuten esimerkiksi X17 Online, kuvien tallentaminen perinteisellä tavalla on jopa tehty mahdottomaksi.)

6. Neutraaleita katalogikuvia voi mielestäni ottaa ja käyttää rajattomasti niin kauan kuin tuotteiden nimet ovat mainittu. Blogihan mainostaa tuotteita ilmaiseksi ja siten hyödyttää kuvien omistajaa. (Ellei tuotteita ole sitten mainittu negatiivisessa mielessä.) Sama toimii myös mikäli kuva mainostaa jotakin tiettyä nettisivua/tapahtumaa yms.

Tiedän, että blogosfääristä löytyy sääntöjen kanssa niin tiukempia kuin löysempiäkin. Itse olisin paljon tiukempi jos kirjoittelisin oman domainini alta. Mutta niin kauan kuin Blogger omistaa blogini, se omistaa myös blogissa olevat kuvani ja sen vuoksi en ole valmis panostamaan niihin rahallisesti.

Tunnisteet:

4 Comments:

Toivottavasti ei haittaa että mainitsen sinut yhdessä jutussani? :)

Blogger Amoena said...

Ei missään tapauksessa häiritse. Ehdin lähettämään sinulle sähköpostiakin kiitokseksi ennen kuin ehdin lukemaan tämän kommentin :P

Blogger Vendeta said...

Tulipas tästä rikollinen olo :O

Blogger Amoena said...

Juuri kun olen mahdollisimman hienovaraisesti kertonut, että ainakin omasta mielestäni melkein mitä tahansa kuvia voi blogissaan käyttää, jos sen vain tekee jotenkin kuvan omistajaa kunnioittaen :P

Lähetä kommentti

<< Home

footer