Ongelman ratkaisua

Edellisestä postauksesta onkin päässyt kulumaan aikaa aivan huomaamatta. Rankka kouluviikko otti kyllä veronsa korkojen kera. Koko viime viikon teimme muovihampaistoon erilaisia paikkoja ja tulevaisuudessa pitäisi vielä viimeistellä ne. Opiskelen siis suuhygienistiksi, en hammaslääkäriksi, jos jollekin tuli mieleen. (Ajattelin että lyhyt pätkä omasta elämästäni tekisi tästä blogista astetta mielenkiintoisemman. Voi olla tosin että menin arvauksissani aivan metsään.)

Ja sitten viime viikkoisen kyselyn tulokseen. Tähän mennessä koodaaminen on kiinnostanut kuutta ja mahdollisesti joskus kiinnostaa kahdeksaa. Olen yllättynyt että ketään "ei kiinnostanut". Vastauksia tuli yhteensä neljätoista.

Olen ajatellut, että koodaaminen on oikeastaan vähän niin kuin sudokun täyttämistä. Jos henkilö, joka ei ole ikinä nähnyt sudokuruudukkoa, pistetään täyttämään sellaista, ei hän ymmärrä sen sääntöjä. Hän voi tietenkin olettaa että numeroista on kyse, mutta häneltä menisi jonkin aikaa ymmärtää pelin logiikka. Sen jälkeen kun säännöt ovat selvillä, hän voi etsiä helppoja kohtia ja täyttää niitä. Ja luonnollisesti harjoitus tekee mestarin sudokussakin. Ja lopulta kun on mestari, voi luoda oman ruudukkonsa ja täyttää numerot siihen juuri niin helposti tai vaikeasti kuin haluaa.

Ja samahan se on vähän koodaamisenkin kanssa. Ensin ei ymmärrä yhtään mitään ja sen jälkeen alkaa näkemään jonkinlaista logiikkaa kun on kuullut pelin säännöistä. Ensin sitä ehkä vähän muuttaa fontin kokoa tai väriä, ja pikku hiljaa sitä oppii tekemään enemmän ja paremmin. Ja harjoittelemalla oppii. Ja kun on mestari, ei tarvitse muuta kuin tyhjän sivun eteensä.

Minä olen todella huono sudokussa, mutta koodaamisessa olen päässyt ainakin sille tasolle, että osaan täyttää niitä itsestään selviä kohtia.