torstaina 30. elokuuta 2007

7+7 neuvoa tulevaisuuden muotibloggaajille

Kävin jokin aika sitten läpi listaani suomenkielisistä muotiblogeista. Jouduin poistamaan listalta melkein 30 blogia, joista jokainen oli joko laitettu salasanan taakse, poistettu kokonaan tai jotka olivat lakanneet päivittymästä. Muotiblogien odotettu elinikä taitaa näillä näkymin olla noin kaksi kuukautta?

Marraskuussa 2006 (eli ennen tätä blogia) kirjoitin englanninkielisessä blogissani hiukan suomalaisista muotiblogeista, jotka siihen aikaan alkoivat saada tuulta alleen. Samalla myös arvostelin viisi siihen aikaan suosituinta muotiblogia, joista jokainen on myös valitettavasti lopettanut. Kirjoitukseni pääpointti oli kuitenkin nämä seitsemän neuvoa aloitteleville muotibloggaajille:
So I could give a few advice if you are planning to start your own fashion blog in Finnish.

1. Don't! Read those that already exists.
2. If you really have to, update at least twice a week.
3. Don't copy other blogs. Do something that is completely unique and don't try to be so haute couture all the time.
4. Do pictures instead of links to pictures. Think about your readers.
5. Make your blog look like you. Make your own template.
6. Sign up to a Blogpatrol or Google Analytics or such to see if your work is really worth it.
7. Be committed!!!
Ja tämän kirjoituksen päätarkoitus oli kirjoittaa samassa hengessä vielä seitsemän uutta neuvoa lisää:
8. Don't get influenced by fellow bloggers. If possible stop reading other fashion blogs when you're creating your own.
9. Find out what hot linking is and stop doing it.
10. Quality is always more important than quantity. Update only when you have something good to post.
11. Check your spelling. Twice.
12. Don't measure your blog's popularity by the number of comments you receive. There are plenty of lurkers out there.
13. Write for yourself and remember to keep it fun.
14. Don't advertise your blog all around the Internet if you're not 100% sure that it's your thing.

Tunnisteet:

Read More...
maanantaina 27. elokuuta 2007

Bloglines Beta

Bloglines julkaisi tänään betaversion, jossa on muutamia ihan mukiinmeneviä mutta turhia parannuksia. Esimerkiksi drag & drop menetelmällä voi nyt kustomoida itselleen erityisen suosikkisyötteitä sisältävän aloitussivun:



Sen lisäksi syötteiden lukemiseen on tullut enemmän vaihtoehtoja. Quick view tarjoaa listan uusimmista postauksista otsikoittain, Full view näyttää koko syötteen ja 3-pane view näyttää listan otsikoista sekä valitun postauksen.



Ja kuten huomata saattaa, myös ulkonäkö on betassa erilainen. Omaa esteettistä silmääni tuo ei miellytä lainkaan. Mielestäni uutislukijoiden tulisi olla suhteellisen neutraaleja, jotta huomio keskittyisi syötteiden sisältöön. Tuo beta on liian päällekäyvä ollakseen vain lukualusta. Toivottavasti tämä beta pysyy betana vielä pitkään.

Tunnisteet: ,

Read More...
sunnuntaina 26. elokuuta 2007

Sunnuntailiite: Värityökalut

Minä tunnustan, että minulla ei ole minkäänlaista värisilmää. Yhteensopivien värien valitsiminen on minulle yksinkertaisesti mahdotonta. Yleensä tyydyn tylsään ja turvalliseen mustavalkoisuuteen, jota ehkä piristän jollakin kolmannella värillä. Mutta silloin kun teen ulkoasuja muille, turvaudun internetin värityökaluihin. Alla olevasta listasta löydät minun suosikkini.

COLOURlovers: Tämä tuntui minusta ensiksi aivan käsittämättömältä idealta. Tavalliset talliaiset tekevät väripaletteja, joita muut sitten selaavat. Mutta oikein käytettynä COLOURlovers on eittämättä ehtymätön inspiraation lähde. Väripaletteja voi mm. hakea heksakoodin tai avainsanan mukaan. Ja väripaletit voi klikata jättikokoisiksi!

Colour Wizard: Tämänkaltaisia työkaluja on netti vääränään, mutta mielestäni tämä on harvinaisen selkeä.

Color Contrast Analyzer: Tämä kätevä työkalu tarkastaa, että taustavärin ja tekstin kontrasti on tarpeeksi suuri. Mitä suurempi kontrasti, sen helpompi tekstiä on lukea.

Colormixers: Käytin tätä kun aikoinani tein tämän blogin ulkoasun. Preview auttaa hahmottamaan, miltä värit näyttävät käytössä.

Color schemes generator: Tämä generaattori ei ole käytännössä kovinkaan ihmeellinen tai monipuolinen. Plussaa kuitenkin siitä, että se auttaa valitsemaan värejä myös näkövammaisille.

Tunnisteet:

Read More...
lauantaina 25. elokuuta 2007

Täällä taas

Huh huh. Amoena on virallisesti kotiutunut! Tuntuu kuin olisin ollut poissa ikuisuuden. Seuraamani blogitkin olivat päivitelleet ennätystahdissa ja luettavaa kertyi melkein 500 postauksen verran. Viimeisen sähköpostin sain luettua vasta nyt illalla. Harmi ettei itselleen voi hankkia sijaista loman ajaksi. Kotiinpaluu olisi paljon helpompaa jos kaikki mahdollinen ei huutaisi välitöntä huomiota.

Olen päättänyt alkaa järjestelmälliseksi. Minulla on jo jopa kalenteri, johon aion kirjoittaa ylös mitä minun pitäisi milloinkin tehdä. Tämä nykyinen ei-mitään-logiikkaa menetelmä ei yksinkertaisesti enää toimi. Kun kävin sähköpostini läpi kirjoitin samalla itselleni tehtävälistan. Luulin olevani perillä siitä, mitä minulla on tekeillä ja mitä pitäisi tehdä, mutta totuus oli hiukan karumpi. Minun pitäisi tehdä kuusi ulkoasua, vastata yhteen pitkään sähköpostiin pitkästi ja sen lisäksi vain vastailla muihin sähköposteihin edes jotenkin, sekä kirjoittaa kaksi uutta jaksoa Project Templatea sekä mahdollisesti vielä postata hiukan javascriptistä... (Ja luultavasti olen unohtanut jotakin ja lisää tulee ennenkuin ehdin niitä edes muistamaan.)

Eihän se oikeasti niin mahdottoman paljon ole. Mutta kun sunnuntain jälkeen minulta loppuu monta kuukautta kestänyt täysipäiväinen kesäloma! Yhtäkkiä päivässä tulee olemaan monta tuntia vähemmän vapaa-aikaa, ja nukkumaankin pitää mennä jo ennen keskiyötä. Puhumattakaan extrapitkistä koulupäivistä...

Katsotaan kuinka selviän.

Tunnisteet:

Read More...
perjantaina 17. elokuuta 2007

Päivitystauko

Lähden huomenna vanhempieni luokse maalle. En tiedä aivan tarkasti mikä päivä palaan, mutta tiedän, että en ainakaan viikkoa kauempaa ole. Uusia päivityksiä tulee kuitenkin vasta sitten kun olen taas kotiutunut. Myös tämän viikon sunnuntailiite jää välistä. Mutta hauskaa viikonloppua kaikille!

Tunnisteet:

Read More...
keskiviikkona 15. elokuuta 2007

Muotiblogi: Luxury must be comfortable, otherwise it is not luxury

Kuten otsikosta voi jo päätellä Luxury must be comfortable, otherwise it is not luxury tupsahti ensimmäisenä postilaatikkooni. Mutta koska Luxury must be comfortable, otherwise it is not luxury on blogin nimenä auttamattomasti liian pitkä, aion tästä eteenpäin viitata siihen nimellä Vendeta's Luxury, kuten olen huomannut muidenkin välillä tekevän.

Vendeta's Luxury on muutamien viime kuukausien aikana noussut muotiblogien ehdottomaan eliittiin. Blogin alkutaipale oli samanalainen kuin niin monen muunkin muotiblogin: ohjekirjan mukaisia postauksia ja hiukan hapuilevaa oman tyylin etsintää. Mutta toisin kuin monet muut, Vendeta onnistui nopeasti nostamaan bloginsa kokonaan uudelle tasolle sen sijaan että olisi jumutunut muotiblogeille tyypillisiin kaavoihin. En halua yleistää, mutta välillä tuntuu kuin muotiblogit olisivat pelkkiä kuvia ja niiden kuvatekstejä. Vendetan blogissa taidokkaasti hyvällä maulla kirjoitettu teksti on pääosassa ja kuvat ovat enemmäkin bonusta. Kerrankin blogi, jota voisi lukea näkemättä kuvia.

Tekstiä siis löytyy. Ja minkälaista! Aina vain toinen toistaan parempia postauksia. Tässä blogissa määrä ei todellakaan korvaa laatua, vaan molemmat löytyvät. Viime aikoina jopa otsikotkin ovat olleet aikamoista tykitystä: "Osuuskaupan hevonen ja loman loppurysäys!", "Sukka päässä", "Useimmiten ostan mustaa ja valkoista, jos rupeen irrottelemaan, ostan harmaata!", "Napit vastakkain!". Ketä tällaiset ilkikuriset otsikot eivät houkuttelisi lukemaan? Vendetan käyttämä kieli on muutenkin minusta aivan ihastuttavaa. Eniten nautin Vendetan itseironisista huomautuksista:

"Tänä(kin) keväänä suuret aurinkolasit ovat suuressa huudossa. Itse en ole koskaan päässyt trendiin oikein mukaan, sillä lautasen kokoiset linssit tuntuvan korostavan tuhottoman paljon nenäni töpselimäisyyttä."
"Aurinko kyllä tekee hyvää jaloilleni, jotka ovat ainakin vielä epäotollisesti samoissa sävyissä kuin pakastekalkkunat! Uskaltauduin laittamaan minishortsit, vaikka pitkään mietin pystyvätkö muut kuin mallit näyttämään hyvältä tällaisissa. Mutta kaipa me patukatkin olemme oikeutettuja pukeutumaan, miten lystäämme."
Ei pidä kuitenkaan luulla, että koko blogi olisi huumorilla höystetty, sillä joukkoon mahtuu myös vakavampia artikkeleita. Esimerkiksi Vendetan kirjoittama "Kauneusleikkausten likainen illuusio" osoittaa, että tämän tytön kirjoituslahjat kyllä riittävät muuhunkin kuin "vain" bloggaamiseen. Vendeta on itse kirjoittanut näin:

"Olen pienestä asti rakastanut fiktiivisten tekstien luomista ja yläastevuosina kirjoitin useita novelleja. Aloitimpa koulun äidinkieltenopettajien kannustuksesta ihan romaaniakin, mutta se prosessi unohtui viime kesän aikana täysin. Etsin nyt kannustimeksi vielä muutaman novellikirjoituskilpailun, ja toivottavasti deadline patistaa saamaan jotain aikaiseksi!"

Toivottavasti me Vendeta's Luxurynkin lukijat pääsisimme joskus nauttimaan Vendetan muistakin hengentuotteista. Novellinkirjoitustaidoista on tullut jo vähän osviittaakin True Horror postauksessa:

"On pimeää. Viileä ilma väreilee ympärilläsi ja sankka hiljaisuus täyttää huoneen. Yhtäkkiä näet hämärässä varovaisen liikahduksen. Tunnet kuinka ihosi menee kananlihalle ja pulssisi kiihtyy. Kuulet kuinka joku vähän matkan päässä edessäsi ottaa syvän henkäyksen, ja jäsenesi ovat kuin halvaantuneet. Tiedät, ettei ole uloskäyntiä ohittamatta sitä jotain, joka seisoo yön varjoamana sulassa sovussa rikkumattoman pimeyden kanssa. Pieni kilahtava askel saa sinut värisemään kauttaaltaan ja olet kuin väkevän myrkyn lamauttama. Kun pieni eksynyt valonsäe lakaisee kivisen kylmän seinämän näet sen, ja kuva painautuu kuin arpena syvän muistisi onteloihin. Tuijotat tyhjiä armottomia silmiä, ja näet kuinka luurankomainen runko on verhoutunut mustiin kiiltäviin kankaisiin sekä hentoon sumuun. Tummat varjot sen kasvoilla muistuttavat kuolemasta ja varjot tanssivat kohtalokkaina korkeilla poskipäillä. Tunnet vaipuvasi kuin transsiin…"
Transsiin voi vaipua toki myös katselemalla Vendetan kuvia.





Selkeästi pieni photoshoppailu silloin tällöin piristää. Vendetan blogissa tuntuu olevan kaikkea sopivassa suhteessa: mainoskuvia, tuotekuvia, muokattuja kuvia, kuvia yksityiskohdista ja tietenkin aivan tavallisia valokuvia... Mutta tärkeintä tuntuu kuitenkin koko ajan olevan se, kuinka kuvat sopivat yhteen tekstin kanssa. Erikoisuutena vielä Vendetan itse taiteilema banneri, jossa on samaa henkeä kuin blogin nimessäkin: luksusta.



Nyt kun sisältö on käsitelty, voin siirtymä puhumaan ulkonäöstä. Ei tietenkään Vendetan, vaan blogin. Blogin ulkoasukin on tärkeä, ja tämänkin puolen Vendeta on hoitanut huolella. Nyt siellä joku ajattelee, että "onpas Amoena hyvin ujuttanut mukaan hiukan itsekehua". Mutta tosi asiassa Vendeta oli itse piirtänyt minulle mallin kuvankäsittelyohjelmalla. Minä vain kasasin palaset yhteen hänen puolestaan. Ja Vendetan värivalinnat olivat mielestäni äärimmäisen onnistuneet: harmaa ja violetti toimivat hyvin yhteen ja blogin tunnelma on rauhallinen ja bannerissakin kaikki liike on pysähtynyttä. Mikään ei hypi silmille.

Kaiken kaikkiaan siis Vendeta's Luxury on oivallinen muotiblogi. Muotiblogien kritisoijien (pelkkiä legginsejä ja Paris Hiltonia!) pitäisi vilkaista tätä, sillä tuskin edes paatunein kyseisen genren inhoaja uskaltaisi väittää sitä ala-arvoiseksi roskaksi. Nyt pitää vain toivoa, että Vendeta jaksaa ylläpitää blogiaan (ja sen laatua) mahdollisimman pitkään. Lukijoita varmasti riittää.

* * * * *

Aikaisemmin mainitsin, että aion myös antaa arvosanan jokaiselle esittelemälleni muotiblogille. Olen kuitenkin arvosanan sijaan päättänyt vain antaa pisteitä. Ja pisteitä jaetaan seuraavasti:

Sisältö: max 40p
Ulkoasu: max 20p
Persoonallisuus: max 40p
Jokeri: +4p
Yhteensä: 100p (104p)

Sisältöön kuuluu teksti, kuvat ja otsikot sekä niiden suhde toisiinsa. Ulkoasuun kuuluu banneri, navigaatio, värivalinnat sekä blogin luettavuus. Jokerin neljä pistettä tulevat näistä: RSS, Blogilista, sähköposti ja About Me. Persoonallisuus tarkottaa sitä, kuinka blogin ylläpitäjän oma persoonallisuus tulee esille blogissa. Pistemäärät ovat aina viidellä jaollisia, paitsi tietenkin jokeri.

* * * * *

Vendeta's Luxury/Luxury must be comfortable, otherwise it is not luxury

Sisältö: 40P
Ulkoasu: 15p
Persoonallisuus: 40p
Jokeri: 4p
Yhteensä: 99p

Saakohan Vendeta koulussakin pelkkiä kymppejä?

* * * * *

Toivottavasti ne, jotka ovat tätä odottaneet, eivät joutuneet pettymään. Uutta muotiblogia voi taas ehdottaa. Samat säännöt kuin viimeksikin: Valitse suomenkielinen muotiblogi, jossa on vähintään 10 postausta ja lähetä sen osoite sähköpostiini pikkukettumur at jippii piste fi. Ensimmäisenä postilaatikkooni tupsahtanut muotiblogi päätyy esiteltäväksi. Mikäli kukaan ei ehdota mitään, tämä jää viimeiseksi.

Tunnisteet:

Read More...
maanantaina 13. elokuuta 2007

Rockin' Girl Blogger

Sain Mintulta tällaisen kunniamaininnan:



Olen nähnyt näitä nappuloita ennenkin, mutta en ikinä olisi uskonut, että minunkin kohdalleni sellainen osuisi. Joten kiitokset Mintulle!

Merkin voi jakaa eteenpäin viidelle rokkaavalle tyttöbloggarille. Tässä tulevat minun valintani ilman kummempia selityksiä:

Vishpri
Desthea
Szilvia
Adorable Mangolisa's kosmetiikkablogi
Pienten vihannesten unelmablogi

Tunnisteet:

Read More...

Time's Up

Kuten arvata saattaa, tähän mennessä ensimmäinen muotiblogi on jo löytänyt tiensä postilaatikkooni. Olen päättänyt hiukan muokata tuota esittelykonseptia niin, että pelkän esittelyn lisäksi kyseessä oleva blogi saa myös arvosanan. Minun täytyy kuitenkin kehitellä jonkinlainen arvosteluasteikko ennen kuin se on mahdollista. Esittely tulee kuitenkin varmasti ennen viikonloppua, sen voin luvata.

Jos joku miettii, miksi halusin ehdotuksen sähköpostilla enkä kommentteina. Syynä on se, että haluan pitää esiteltävän muotiblogin yllätyksenä. Ja tietenkin se, että minusta on mukavaa saada sähköpostia, etenkin tämän blogin lukijoilta.

Tunnisteet:

Read More...
sunnuntaina 12. elokuuta 2007

Aika alkaa nyt - ehdota muotiblogia esiteltäväksi

"Hei esittele jooko taas mielestäs hyviä muotiblogeja yms ja keskity niihin vähän enemmän. kaipaan niitä paljon tästä blogista :)"

Olen kirjoittanut edellisen muotiblogiesittelyn viime maaliskuussa ja yhä edelleen saan näitä kommentteja, joissa niitä pyydetään takaisin. Esittelyiden kirjoittaminen on kyllä ollut koko ajan suunnitelmissani, mutta aina jokin muu aihe on mennyt edelle. Sen lisäksi ongelmanani on valinnan vaikeus. Kun alkuvuodesta kirjoitin muotiblogiesittelyjä, valinta piti tehdä yleensä vain muutaman blogin väliltä. Valitseminen on paljon hankalampaa nyt kun muotiblogeja on yli sata. Sen vuoksi olen päättänyt siirtää valinnan niille, jotka muotiblogiesittelyjä kaipaavat.

Mikäli haluat minun kirjoittavan taas muotiblogeista, tee näin:

1. Valitse muotiblogi, josta haluaisit minun kirjoittavan esittelyn/arvostelun. Blogin tulee olla suomenkielinen ja sisältää vähintään 10 postausta.
2. Lähetä sen osoite sähköpostiini pikkukettumur at jippii piste fi.

Ja sitten minä kirjoitan esittelyn/arvostelun ensimmäisestä muotiblogista, joka tupsahtaa postilaatikkooni. Ja kun olen kirjoittanut kyseessä olevan postauksen, kierros alkaa alusta.

Joten te, jotka kaipaatte muotiblogien esittelyjä, osallistukaa.

Tunnisteet:

Read More...

Sunnuntailiite: Blogger tips & hacks

Tämä on jo kuudes sunnuntailiite blogissani. Aika menee yllättävän nopeasti kun sitä ei ajattele. Tuntuu kuin siitä olisi vasta viikko tai pari kun ensimmäinen linkkivinkkejä sisältävä sunnuntaipostaus ilmestyi. Ehkä keksin oman teeman vaikkapa keskiviikollekin.

Tällä kertaa sunnuntailiite tarjoilee linkkivinkkejä Bloggerin käyttäjille.

Blogger Hacks: Wikipedia, joka listaa eri blogeista löytyviä hackeja. Hackeja löytyy niin uudelle kuin vanhallekin Bloggerille. Yleensä jokaisen hackin kohdalla kerrotaan vaadittu taitotaso.
Tips for New Bloggers: Haluatko vaihtaa taustakuvan mutta et tiedä miten? Täältä löytyy ohjeita siihen sekä lukemattomiin muihin perusjuttuihin. Tuntuu olevan melko kaiken kattava ja haluttu tieto on helposti löydettävissä.
Blogger Tricks, Dummies' Guide to Blogger: Molemmat samantyylisiä kuin ylempi.
Hackosphere: Hankalampia hackeja Bloggerille.
BlogU: Hackeja ja tuunausta naisnäkökulmasta. Kyllä sen huomaa!
Random Bytes: Tämä ei ole päivittynyt aikoihin, mutta arkistosta löytyy paljon hyödyllistä luettavaa. Ja sisältökin on paljon muutakin kuin pelkästään hackeja.
BlogFresh: Kattava lista Blogger hackeista.

Kysyin avomieheltäni miten hän suomentaisi sanan "hack". Ei osannut hänkään sanoa. Keksisikö joku muu hyvän suomenkielisen vastineen?

Tunnisteet: ,

Read More...
lauantaina 11. elokuuta 2007

Päivitä selaimesi NYT

Joskus minun tekemäni ulkoasut saavat osakseen kaiken kertovia "tää ei toimi" kommentteja lukijoilta. Viimeisenä tapauksena Focus on Fashion. Minä tarkistan tekemäni ulkoasut resoluutioilla 1650x1080 ja 1024x768 (ainoastaan 1% minun blogini kävijöistä on tuota pienempi resoluutio) ja sen lisäksi Firefoxin ja IE:n uusimmilla versioilla. (Syylliseksi muuten paljastui IE6 aka huonoin selain ever).

"Tää ei toimi" on tarpeeksi informaatiota jos haluat vain ilmoittaa että jokin ei toimi. Jos haluat saada ongelman korjatuksi, ole hyvä ja kerro myös millä olet yrittänyt sivua selata. Äärimmäisen tärkeää on kertoa selaimesta myös mikä versio on kyseessä. Halutessasi voit myös kertoa enemmänkin, esimerkiksi mikä käyttöjärjestelmä sinulla on tai mikä on resoluutiosi. Mitä enemmän tietoa, sen parempi.

Mutta vielä parempi olisi, jos yrität korjata ongelman ensin itse. Useinmiten syynä on vain liian vanha selain. Tarkasta, että sinulla käytössäsi uusin versio selaimestasi. Ja jos haluat olla todella ystävällinen sisällöntuottajille, hanki Firefox. IE:tä vastaan ollaan jo suunnittelemassa vallankumousta, sen verran kyseisestä selaimesta tykätään.

Mikäli olet epävarma selaimesi kanssa, voit tarkastaa sen tässä ja nyt. Jos sinulla on jokin näistä versioista, olet turvallisilla vesillä:

Firefox 2.0.0.6
IE7
Opera 9.22

Jos sinulla on jokin muu selain (tai kaivoit tämän postauksen arkiston syövereistä), tarkista uusimman version numero selaimen kotisivuilta. Mikäli selaimesi on vanha, päivitä se. NYT.

PS: Browsershots.orgissa voit tarkastaa miltä jokin sivu näyttää eri selaimissa ja eri selaimen versioissa. Se on hirvittävän hidas, mutta palkitsee kyllä kärsivällisen odottajan.

Tunnisteet:

Read More...
keskiviikkona 8. elokuuta 2007

Vastaus Ulrikalle: RSS

Ulrikan ongelma:
Jokin aika sitten sain blogiini tällaisen kommentin:

"Moi, onko täällä mahdollista laittaa mistään asetuksista päälle RSS-feed jonka ainakin vuodatuksen blogeista saa? Sitten saisin sinunkin blogisi tuohon selaimeni yläreunaan muiden jatkoksi josta voi nopeasti katsoa onko tullut uusia merkintöjä. =)"

Enkä tuohon osannut silloin vastata muuta kuin että tutkin asiaa... Onko tässä nyt päällä tuo mainitsemasi tilanne, ettei selain huomaa RSS-syötettä, vai mitä tässä pitäisi tehdä?

Katsastin blogisi RSS-syötteen, enkä huomannut siinä mitään ongelmaa. Toimi aivan täydellisesti. Taitaa olla niin, että tuon kommentin lähettäjä ei ole itse osannut asiaansa. Bloggerin syötteen kun voi taikoa vaikka tyhjästä, pitää vain lisätä osoitteen loppuun atom.xml, esimerkiksi siis http://blogiterapiaa.blogspot.com/atom.xml, ja voilà.

Mutta voisit varmuuden vuoksi lisätä sivupalkkiisi linkin RSS-syötteeseen. Sen saat helposti tehtyä seuraavalla tavalla.

1. Avaa blogisi ulkoasun HTML-tila
2. Selaa koodi melkein loppuun saakka, kunnes törmäät tähän:

<p id="powered-by"><a href="http://www.blogger.com"><img src="http://buttons.blogger.com/bloggerbutton1.gif" alt="Powered by Blogger"/></a></p>

3. Ja lisää heti sen alapuolelle tämä rivi:

<p id="blogfeeds"><$BlogFeedsVertical$></p>

4. Esikatsele ja tallenna, mikäli sivupalkkiin ilmestyi teksti "Subscribe to
Posts [ATOM]" I Power Blogger-nappulan alapuolelle.

Tässä myös ohjeet RSS-nappulan laittamiseksi, mikäli olet enemmän visuaalinen persoona. Tätä varten tarvitset kuitenkin haluamasi RSS-nappulan tallennettuna nettiin. Nappula voi olla esimerkiksi tällainen:


1. Avaa blogisi ulkoasun HTML-tila
2. Selaa koodi melkein loppuun saakka, kunnes törmäät tähän:

<p id="powered-by"><a href="http://www.blogger.com"><img src="http://buttons.blogger.com/bloggerbutton1.gif" alt="Powered by Blogger"/></a></p>

3. Kopioi (koodistasi, älä tästä) kyseinen rivi uudestaan sen alapuolelle. Täytä siihen uudet tiedot tämän mallin mukaan:

<p id="powered-by"><a href="syötteen osoite"><img src="rss-nappulan-url" alt="RSS"/></a></p>

Säilytä tuo id-luokka, vaikka se ehkä hassulta kuulostaakin. Se estää ikävien kehysten muodostumisen nappulan ympärille ilman lisäkoodaamisen tarvetta. Mikäli haluat, että Blogger-nappulan ja RSS-nappulan välillä on tyhjää tilaa, lisää <br> koodien väliin.

4. Esikatsele ja tallenna, mikäli nappula ilmestyi sivupalkkiin.

Tämä vastaus onnistui menemään pitkäksi, mutta toivottavasti tästä oli kuitenkin sinulle jotain apua.

HUOM: Nämä ohjeet ovat optimoitu suoraan Ulrikalle, joten ne toimivat sellaisenaan ainoastaan Bloggerin classic templatessa, jossa on tuo I Power Blogger-nappula oletuksena. Enkä siltikään uskalla antaa 100 prosenttista takuuta.

Tunnisteet: , ,

Read More...
tiistaina 7. elokuuta 2007

RSS in Plain English

Tämä mainio video selittää kolmessa minuutissa ja 45 sekunnissa miksi RSS on niin mahtava keksintö. (Video on englanninkielinen, mutta visuaalisuutensa vuoksi helposti ymmärrettävissä vaikka ei kieltä niin hyvin osaisikaan.)



Suomenkieliset ohjeistukset videollakin mainittuihin RSS-lukijoihin:

Google Reader
Bloglines

Tunnisteet:

Read More...

Kuvien käyttäminen blogissa

Monta kuukautta sitten Desthea ehdotti, että kirjoittaisin kuvien tekijänoikeuksista. Mihin minä vastasin, että en halua kirjoittaa aiheesta josta en oikeasti tiedä mitään. Minulla kun on tekijänoikeuslaista vain sellainen kutina, että loppupeleissä omassa blogissaan ei saisi käyttää muita kuin itse ottamiansa/tekemiänsä kuvia. Omien kuvien käyttäminen on hienoa, mutta joskus haluamaansa kuvaa ei yksinkertaisesti saa itse näpsäistyä. Ja entä ne, joilla ei edes ole digikameraa? Netti on kyllä pullollaan gallerioita, joista melko inhimilliseen hintaan voi ostaa itselleen kuvia, mutta koska harvemmalle meistä maksetaan palkkaa bloggaamisesta, harvempi meistä on valmis siitä itse maksamaankaan. (Netti on tosin pullollaan myös gallerioita, joiden kuvia saa käyttää ilmaiseksi, mutta niistäkään harvoin löytää haluamaansa.)

Pitääkö siis alistua kuvattomaan blogiin?

Itse noudatan muualta otettujen kuvien kanssa seuraavaa maalaislogiikkaa:

1. Kuvan käyttäminen ei
a) vie tuloja joltakin muulta
b) tuo tuloja minulle.

2. Kuva ei ole suoralinkitetty eikä siten varasta kaistaa joltakin muulta.

3. Kuva ei ole kenenkään yksityishenkilön omistuksessa eikä kenenkään yksityishenkilön tekemä taideteos tai muu vastaava. Mikäli kuva on yksityishenkilön, sen käyttöön on pyydetty lupa.

4. Kuvan lähde on mainittu aina silloin kun sen pystyy selkeästi osoittaamaan.

5. Kuvien ottamista ei ole erikseen kielletty. (Joillakin nettisivuilla, kuten esimerkiksi X17 Online, kuvien tallentaminen perinteisellä tavalla on jopa tehty mahdottomaksi.)

6. Neutraaleita katalogikuvia voi mielestäni ottaa ja käyttää rajattomasti niin kauan kuin tuotteiden nimet ovat mainittu. Blogihan mainostaa tuotteita ilmaiseksi ja siten hyödyttää kuvien omistajaa. (Ellei tuotteita ole sitten mainittu negatiivisessa mielessä.) Sama toimii myös mikäli kuva mainostaa jotakin tiettyä nettisivua/tapahtumaa yms.

Tiedän, että blogosfääristä löytyy sääntöjen kanssa niin tiukempia kuin löysempiäkin. Itse olisin paljon tiukempi jos kirjoittelisin oman domainini alta. Mutta niin kauan kuin Blogger omistaa blogini, se omistaa myös blogissa olevat kuvani ja sen vuoksi en ole valmis panostamaan niihin rahallisesti.

Tunnisteet:

Read More...
sunnuntaina 5. elokuuta 2007

Sunnuntailiite: CSS Galleriat

Suomessa on totuttu ehkä hiukan liikaa siihen että blogin ulkoasu on yhtä kuin Vuodatuksen ankean harmaat laatikot. Ei sillä että ankean harmaa laatikko olisi huono idea, mutta kun sen näkee kerta toisensa jälkeen alkaa kyllästyttää. Sen vuoksi minulla on tapana selailla aikani kuluksi CSS gallerioissa erilaisia blogien ulkoasuja. Taas ainakin hetken muistaa, että ne voivat aivan oikeasti olla myös henkeäsalpaavan hienoja. (Samalla tosin saa muistutuksen kuinka itse on vasta pikkuruisissa vauvantöppösissä ulkoasujen suunnittelussa.)

CSS gallerioiden sisällöstä enemmistö on tyypillisiä nettisivuja, mutta tähän sunnuntailiitteeseen olen koonnut sellaisia, joista voi erikseen selailla blogien ulkoasuja. Aina silloin tällöin näistä gallerioista saattaa löytää myös helmiä - sellaisia blogeja joita oikeasti alkaa seuraamaan.

Suosikkini:
CSS Elite
BestWebGallery
CSS Based
CSS Beauty

Muita:
CSS Impress
CSS Mania
Style Boost
Unmatched Style


Kannattaa katsastaa myös nämä:

The Horizontal Way - sivusuunnassa selattavia nettisivuja
404 Error Pages - Smashing Magazinen mahtava lista hienoista neljänollanelosista
Screenalicious.us - helposti selailtavaa silmäniloa johon jää helposti koukkuun
Blogilista kuvitettuna - nimensä veroinen

Tunnisteet: ,

Read More...
perjantaina 3. elokuuta 2007

Sikakin bloggaa



Helsingin Sanomat 02082007

Tunnisteet:

Read More...
keskiviikkona 1. elokuuta 2007

Blogikäsikirjan ruodintaa, osa 2

Rebecca Bloodin The Weblog Handbook on oikeasti kunnioitettavaa blogilukemistoa. Muut lukemani blogiaiheiset kirjat ovat kaikki jääneet jotenkin pinnallisiksi tai vajaiksi. Tästä kirjasta löytyy kaikki ja vielä tiiviisti pakattuna. Voisikohan syynä olla, että kirja on kirjoitettu 2002, jolloin bloggaamisella ei vielä yritetty takoa rahaa? Uudemmissaa blogkirjoissa kun on puhuttu mainostamisesta ja bisnesbloggaamisesta vähän liikaa. Tämä kirja on selkeästi suunnattu tavalliselle ihmiselle, joka kirjoittaa ennen kaikkea itselleen.

Aikaisemmin kirjoitin The Weblog Handbookiin perustuen kenelle bloggaaminen sopii. Nyt päätin poimia muutamia kohtia kirjasta aiheesta miksi blogata. Aivan ensimmäiseksi Blood lainaa Brenda Uelandia: "Everybody is talented, original and has something important to say" (jokainen on lahjakas ja omanlaisensa, ja jokaisella on jotain tärkeää sanottavaa). Minä voisin ottaa tämän motokseni ja toistella itselleni silloin, kun minusta tuntuu etten osaa kirjoittaa mitään. Ja sitä tapahtuu usein!

Bloodin mielestä jokaisella bloggaajalla on, tietoisesti tai tiedostamattomasti, kolme syytä joiden vuoksi blogata. Ensimmäinen on tiedon jakaminen, toinen maineen muodostaminen ja kolmas itseilmaisu. Vaikka tuo ehkä ensin tuntuu hiukan kaukaa haetulta, ainakin minä voin myöntää että se on täysin totta.

Esimerkiksi tämä oma blogini; kirjoitan tätä ehdottomasti juuri tiedon jakamisen vuoksi, mutta samalla yritän myös luoda itselleni tunnettavuutta. En tarkoita, että haluaisin olla "julkkis", mutta minusta olisi mukavaa olla se henkilö, jonka puoleen ihmiset kääntyisivät blogiongelmineen silloin kun tuntisivat, että minä osaisin olla avuksi. Haluaisin myös että nimeni mainittaisiin silloin kun puhutaan ilmaisista ja yksilöllisistä Bloggerin ulkoasuista, indeed. Mutta kirjoitan tätä blogia myös siksi, että minusta on mukava kirjoittaa. Mutta sama sopii myös henkilökohtaiseen blogiini: kirjoitan sitä, että ystäväni voisivat oppia tuntemaan minua paremmin, jotta voisin jakaa tietoa minulle tärkeistä asioista ja yksinkertaisesti rakastan kirjoittaa elämästäni.

Rebecca Blood tuo selkeästi esille myös sen, minkä me kaikki jossakin vaiheessa huomaamme: bloggaaminen edistää kirjoitustaitoa. Toisin kuin monet kirjoitusoppaat, Blood ei suosittele jokapäiväistä kirjoittamista pelkän kehityksen vuoksi. Hänen mielestään tärkeintä on kirjoittaa silloin, kun on oikeasti jotain sanottavaa ja paneutua siihen sataprosenttisesti. Hänen mielestään myös lyhyesti kirjoittaminen on hyväksi huolimatta siitä että se on usein hankalaa. Ajatuksen kiteyttäminen muutamaan sanaan auttaa sinua huomaamaan mitä oikeasti ajattelet ja työskentelemään ahkerasti jotta löytäisit juuri oikeat sanat ilmaisemaan sen. Lyhyesti kirjoittaminen voi myös, yllättävästi, joskus innostaa sinua kirjoittamaan pitemmin (minulle kävi itse asiassa näin tämän tekstin kanssa). Blood kannustaa myös lukemaan omia kirjoituksia jälkeenpäin ja arvioimaan niitä kriittisesti, mutta kuitenkin hellästi. Tärkeintä on jatkaa eteenpäin huolimatta huonoista kirjoituksista. Ensi kerralla pitää vain yrittää vielä enemmän.

Pelkän kirjoitustaidon kehittymisen lisäksi Bloodin mielestä bloggaaminen kehittää myös itsetietoisuutta. Hänen mielestään on mahdotonta kirjoittaa joka päivä huomaamatta omia ajatuksiaan. Vaikka blogi olisi millainen se kuitenkin aina heijastaa kirjoittajaansa. Kirjoittaja valitsee sanat, linkit, kuvat ja kaiken muun mahdollisen sisällön ja näillä valinnoilla luo kuvan itsestään lukijoille. Kirjoittaja myös löytää omat rajansa sen perusteella, mitä hän ei kirjoita. Tiivistettynä: omaa blogiasi lukemalla huomaat, mistä olet oikeasti kiinnostunut ja millainen oikeasti olet.

Bloodin mukaan bloggaaminen opettaa myös kriittiseksi ajattelijaksi. Jokaisen kirjoituksen kohdalla joutuu käyttämään omaa harkintakykyään: kirjoitanko tästä vai en, onko tämä mielenkiintoista, mitä käytän lähteenä, minkä puolen valitsen... Harkinnan käyttö on välttämätöntä, sillä jokainen valinta muokkaa mainettasi johonkin suuntaan. Omasta internet persoonasta (online persona) onkin syytä pitää huolta, sillä se on se joka koukuttaa lukijat blogiisi.

Tunnisteet: ,

Read More...

Heinäkuu 07

Vastaus Mintulle: Thumbnails
Uusi ulkoasu
Vastaus Mintulle: Rakeiset kuvat
Lentoonlähtö
Testaa oma addiktiosi
Sunnuntailinkit: Ikonit
Sunnuntailinkit: CSS Tab Designer
Blogikäsikirjan ruodintaa
Suomenkielisiä muotiblogeja
Sunnuntailinkit: Google Reader
Project Template: Sivupalkin sisältö
Project Template: Sivupalkin tuunaamista
Project Template: Design by ja templaten tietojen kirjaaminen
Sunnuntailinkit: Blogikieltä ja VDownloader

Tunnisteet:

Read More...
footer